Viikonloppu Helsingissä

Meillä oli kiireinen viikoloppu, tai oikeastaan loppuviikko, sillä mies lähti jo torstaina frakki päällä pyörimään Helsingin keskustaan. Kyseessä oli filosofisen tiedekunnan promootio, yksi Suomen suurimmista ja pömpööseimmistä juhlista. Promootio on monipäiväinen tapahtuma, jossa juhlitaan valmistuneita maistereita ja tohtoreita suureellisin menoin ja tarkan etiketin mukaisesti. Olisin itsekin lähtenyt promootioon mukaan mieheni seppeleensitojattareksi, mikäli meillä ei olisi ollut näin pieniä lapsia.

frakki

Promootioviikolle osui myös hyvien ystäviemme häät, joten mies joutui lauantaina skippaamaan promootion tanssiaiset. Lähdimme lauantaina kuopuksen kanssa junalla Helsinkiin ja päärautatieasemalta hurautimme metrolla yhdessä miehen kanssa hääpaikalle Kulosaareen ravintola Brändo Seglareehen. Hääpaikka oli todella kaunis ja häät tunnelmalliset.

Tänään ehdimme vielä käydä syömässä Kampin upeassa uudistuneessa ravintolamaailmassa ja pistäydyimme myös maailma kylässä -festivaaleilla.