Lähiruokaa ja torihulinaa

Tänään oli kyllä taas Hämeenlinnassa runsaudenpulaa kesätapahtumista. Hämeen linnalla jarjestettiin toista kertaa room escape -tyylinen Pako Linnasta tapahtuma, torilla Syödään yhdessä -toritapahtuma ja maaseutupolku, Skogsterilla talojuhlat ja  museomarkkinat, Kaupunginpuistossa Ämyrock ja Aulangolla Rakastu kesäyöhön -tapahtuma. Päivälle osui vielä kaiken lisäksi mahtava sää, joten tänään on ollut Hämeenlinnan liikkeellä. Me suuntasimme torille tarkistamaan lasten maaseutupolun, syömään ja vilkaisemaan museomarkkinat. Suunnittelimme myös käyntiä Skogsterissa, mutta totesimme että meidän on ihan turha mennä sinnä tuplarattaidemme kanssa tukkimaan kulkuväyliä.

elävöittäjiä

Lasten maaseutupolulla esiteltiin ruuantuotannon vaiheita pellolta ruokapöytään. Polulla oli tarkoitus kulkea viljan reittiä pellolta valmiiksi vohveliksi, mutta koska meidän lapset ovat vielä niin pieniä, me keskityimme katselemaan lampaita ja lehmiä sekä maatalouskoneita. Maaseutupolulla oli myös villiyrteistä sekä hunajan tuotannosta kertovat pisteet. Itseäni olisi kiinnostanut mennä maistelemaan villiyrttejä, mutta koska aurinko porotti niin kuumasti, niin en viitsinyt mennä kuopuksen kanssa jonottamaan, vaan etsiydyimme varjoon tankkaamaan.

maatalouskone
kone
lampaita
varjossa

Kello yhdeltä avautuivat ruokapisteet, ja me kävimme heti ensimäisten joukossa hakemassa Piparkakkutalon menuun. Oli muuten hyvää! Todella kunnioitettava suoritus Piparkakkutalolta onnistua tällaisen massatapahtuman ruuissa näin hyvin. Piparkakkutalon menun alkuruokana oli leipäjuustokroketti ja versosalaattia porkkana-raparperihillolla, pääruokana haudutettua häränrintaa ja härkäpapuja ja järkiruokana mansikka-raparperiannos raparperiviinillä, vuohenrahkalla ja -jugurtilla sekä hunajalla kuorrutettuna. Kaikissa annoksissa valta-osa raaka-aineista oli lähellä tuotettuja, eikä todellakaan tuntunut liialta maksaa tästä menuusta 15 euroa. Tarjolla olisi ollut myös ravintola Om:n intialaista ruokaa, Fresnon briocheja, olutravintola Birgerin tapaslautanen ja Nooran viinibaarin juustolautanen. Hyvältä näyttivät nekin. Mietimme miehen kanssa, että jos tapahtuma järjestetään myös ensi vuonna niin koetamme järjestää niin, että pääsisimme paikalle ilman lapsia ja voisimme rauhassa maistella useampiakin pikkuannoksia.

tori
ruoka
tori

Kaiken kaikkiaan todella kiva päivä! Tuntuu kyllä, että jos näistä tapahtumista haluaisi lasten kanssa saada hyviä kuvia, niin mukana täytyisi olla vähintään kolme aikuista. Meidän kuopuksemme ei oikein viihdy vaunuissa, joten yhden aikuisen täytyy koko ajan olla kiinni hänessä, yhden juosta esikoisen perässä ja sitten yksi voisi ottaa niitä valokuvia. Saatiin me nyt tälläkin porukalla kuitenkin jotain todistusaineistoa tapahtumista kasaan. Ensi vuonna toivottavasti taas uudestaan!