Lasten syntymäpäivät eivät olleet elämäni parhaita päiviä

Tuntuu, että kaikki aina mainitsevat elämänsä parhaina päivinä omien lastensa syntymäpäivät. Varmaan tällä yleensä tarkoitetaan, että lapset ovat parasta elämässä, ja niin tietenkin ovat minunkin kohdallani. Mutta lasten syntymäpäivät eivät todellakaan olleet elämäni parhaita. Synnytyksiin liittyy järjetöntä kipua, verta ja eritteitä lentelee, ja lopulta käsiinsä saa pienen nyytin, joka on niin hauraan tuntuinen, että pitää pelätä ettei sitä riko. Synnyttämisen jälkeen olo on kuin junan alle jääneellä, ja sitten alkavatkin imetykseen liittyvät kivut, jälkivuodot, yövalvomiset ja kaikki muu synnytyksenjälkeinen kiva. Joten voin kyllä helposti nimetä useamman mukavammankin päivän elämästäni.

Esikoisen syntymä

Esikoisen synnytys alkoi keskellä yötä, päivä lasketun ajan jälkeen. Minulta menivät lapsivedet ja herätin miehen, joka harmitteli että oli tullut valvottua myöhään edellisenä iltana. Lähdimme sairaalaan, jossa pääsimme käyrien jälkeen odotushuoneeseen. Supistukseni olivat säännöllisiä, mutta ihan siedettäviä, joten yritimme miehen kanssa hieman vielä nukkua, sillä tiesimme, että synnytyksessä saattaa kestää vielä pitkään. Mies ehkä vähän nukkuikin. Kun kipuni yltyivät, pyysin miestä lämmittämään mukana tuomaamme kauratyynyä. Näin jatkoimme muutaman tunnin. Oksensin. Jossain vaiheessa kätilö tuli tarkastamaan kohdunsuun tilanteen. Oho, sehän on melkein auki. Äkkiä synnytyssaliin! Kipuni alkoivat olla jo aika kovia, ja tähän saakka oltiin menty pelkällä kauratyynyllä, joten pyysin ja sain epiduraalin. Se helpotti paljon oloa, mutta se annettiin aivan viime tingassa, ja pian minun käskettiin alkaa ponnistaa. Silloin kuitenkin lapsen sydämenlyönnit katosivat ja yhtäkkiä sali oli täynnä kätilöitä ja lääkäreitä. Minuun pisteltiin kaikenlaisia piikkejä, annettiin happinaamari, ja käskettiin kontilleen. Sitten tuotiin hätäsektiovaunut. Olo oli todella epätodellinen, ja muistan vain ajatelleeni että en halua hätäsektiota! Onneksi sydänäänet palasivat, ja sain jatkaa ponnistamista selälläni. Sydänäänet kuitenkin katosivat taas kun olin ehtinyt ponnistaa vasta pari kertaa, ja paikalla ollut lääkäri totesi, että nyt lapsi on saatava heti ulos. Minulle tehtiin välilihan leikkaus ja vauva avustettiin imukupilla ulos samalla kuin ponnistin. Onneksi epiduraali vaikutti, mutta ei se silti kivalta tuntunut..

Miehen ensimmäiset sanat vauvalle olivat: ”onko se ihan normaali?”. Mietin, minkä hirviön oikein olen synnyttänyt. Kätilö vakuutti, että oikein suloiselta vauvalta näyttää, pää vain on hieman turvoksissa imukupin ja syntymän jäljiltä. Minun silmiini vauva näytti ihan normaalilta, vaikka en vastasyntynyttä koskaan aikasemmin ollut nähnytkään. Ja uskomattoman pieneltä! Pikkuisella ei ollut mitään hätää dramaattisen syntymän jälkeen, hän sai hyvät Apgar-pisteet ja alkoi heti syliin päästyäni syömään. Minusta oli tullut äiti!

synnytys

Kuopuksen syntymä

Kuopusta lähdimme synnyttämään aikaisin aamulla hälytettyämme ensin isovanhemmat hoitamaan esikoista. Olin ollut kello kolmesta lähtien hereillä supistusten vuoksi, kello kahdeksan olimme sairaalassa ja kello kymmeneltä vauva oli syntynyt.

Kun saavuimme sairaalaan minut laitettiin käyrille ja tutkimuksen jälkeen kätilö ehdotti että voisin vielä vaikka lähteä kävelylle, koska oloni oli melko hyvä. Minulla oli kuitenkin sellainen tunne, ettei kävelylle huvittanut lähteä, ja kätilö päätyi laittamaan meidät synnytyssaliin, vaikka kuulemma synnytyksessä saattaisi useita tunteja vielä mennäkin. Puolisen tuntia juttelimme melko leppoisasti kätilön kanssa muun muassa aborttien yleisyydestä Suomessa ja maailmalla, ja mies teki vähän työhommia siinä sivussa. Yhtakkiä lapsiveteni menivät, ja kipuni kasvoivat yllättäen todella koviksi. Sain ilokaasunaamarin ja pyysin myös spinaalipuudutusta. Puudutus annettiin, ja melkein heti sen jälkeen tunsin voimakasta ponnistustarvetta. Muutaman minuutin päästä meillä oli toinen lapsi!

Jossain määrin ymmärrän kyllä ihmisiä, joille lasten syntymäpäivät ovat parasta elämässä. Onhan se uskomaton tunne pidellä omaa lastansa ensimmäistä kertaa. Mutta luulenpa että tässäkin asiassa aika kultaa muistot. itselläni molemmat synnytykset ovat vielä niin tuoreessa muistissa, että muistan hyvin myös kaiken siihen liittyvän kivun ja epävarmuuden.

Lopputulokset ovat tietysti kaiken vaivan arvoisia <3.

vastasyntynyt
vauva